HONDAN MAAILMA

TULEVAISUUDEN HONDAT

Ilo ja innostus siitä, että saamme jakaa tärkeimmät päämäärämme kaikkien kanssa ympäri maailmaa, on mukana kaikessa mitä teemme. Me rakastamme sitä, että saamme asiat tapahtumaan. Kuten Soichiro Honda kerran sanoi, "Meillä kaikilla on oikeus hulluihin unelmiimme."

 

Scroll

Pienempi jalanjälki on suuri etuoikeus

Kuinka käytämme hyväksi teknologiaa huolehtiaksemme ympäristöstämme.

SINITAIVAS LAPSILLEMME

Maailmanlaajuisesti käyttämämme iskulauseemme on ”Blue Skies For Our Children” eli sinitaivas lapsillemme. Se on tuttu käsite insinööreillemme, jotka käyttivät sitä sisäisesti jo 1970-luvulla, kun he kehittivät CVCC-moottoria. Tuo voimanlähde todisti, mihin voidaan päästä perinteisestä poikkeavalla ajattelulla. Se on toimintatapamme, jonka käytöstä olemme edelleen ylpeitä.

CO2-TAVOITTEEMME

Kunnianhimoiset tavoitteet, jotka olemme itsellemme asettaneet.

Olemme asettaneet itsellemme muutamia kunnianhimoisia ympäristöä kunnioittavia tavoitteita. Vuoteen 2020 mennessä Hondan valmistamien autojen hiilidioksidipäästöjen pitäisi olla 30 prosenttia alhaisemmat kuin vuonna 2001. Suunnittelemme myös muiden pakokaasupäästöjen merkittävää leikkausta, mikä antaa kaikille mahdollisuuden nauttia kaupunkien puhtaammasta ilmasta.

Kunnianhimo leikata päästöjä
Vuoteen 2050 mennessä tavoitteemme on vielä paljon rajumpi. Haluamme puolittaa valmistamiemme autojen hiilidioksidipäästöt vuoteen 2001 verrattuna. Tämä tavoite kattaa kaikki käytössä olevat Honda-autot, ei vain uutena myytäviä. Käytännössä se tarkoittaa, että uusien Hondien CO2-päästöjen on pudottava 80-90 prosentilla vuoden 2001 tasoon verrattuna. Muutoksen hyödyt asiakkaille ja ympäristölle ovat ilmeiset.

 

Käyttämällä erilaisia kojelaudan näyttöjä ohjaamme Hondalla ajavia omaksumaan taloudellisemman ajotavan. Vihreä tarkoittaa tässä tapauksessa kirjaimellisesti hyvää asiaa.

Meidän yhä taloudellisemmat polttomoottorimme auttavat puhdistamaan ilmaa tänään, samalla kun odotamme tulevaisuuden teknologiaa.

CLARITY

Vedyn voima.

Honda Clarity oli tekninen läpimurto. Esitelimme polttokennolla toimivan konseptiautomme vuonna 2006 ja pian sen jälkeen otimme sen rajoitettuun tuotantoon (FCX Clarity). Autostamme tuli maailman ensimmäinen myynnissä oleva polttokennoauto.

Toinen sukupolvi
Uusin Clarity FCV on rajoitetusti myynnissä Euroopassa. Se auttaa meitä edelleen jalostamaan ja vahvistamaan sähköistetyn liikkumisen konseptia. Kaiken mitä opimme Claritysta, otamme käyttöön seuraavan sukupolven malleissamme ja käytämme sitä myös avuksi pitkälle tulevaisuuteen. 

 

HONDAN ELINKAARI

Parannamme tuotantoprosessia

Honda insinöörit harkitsevat jokaista vaihetta auton elämässä, kun he arvioivat sen ympäristövaikutuksia. Kutsumme sitä Hondan elinkaariarvioksi (LCA eli Honda Lifecycle Assessment). Se auttaa meitä minimoimaan tuotantomme ja toimintamme ympäristövaikutukset.

Jaettu ponnistus
Kaikki alkaa kehityksen ensimmäisistä vaiheista ja tavoitteesta vähentää valmistuksen ympäristövaikutuksia. Laskelmissa otetaan huomioon kaikki tekijät alihankkijoittemme kuljetuksia myöten. Autamme myös Honda-jälleenmyyjiä ottamaan ympäristön huomioon.

Kierrätystä
Suurin osa auton ympäristövaikutuksista syntyy sen käytön aikana, mikä tarkoittaa kolmea neljäsosaa auton elinkaaren aikaisista hiilidioksidipäästöistä. Sen takia tiukat CO2-tavoitteet ovat niin tärkeitä. Ja EU:n sääntöjen mukaisesti Hondat ovat kierrätettäviä, pitkälti yli 90 prosenttia autoistamme voidaan käyttää uudelleen. 

 

Hondan yhteistyökumppaneita rohkaistaan ehdottamaan toimenpiteitä, joilla ympäristövaikutukset voidaan minimoida.

LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN

HONDA AKADEMIE PERUSTETTIIN MEILLE, JOTTA YMMÄRTÄISIMME JA PALVELISIMME JOKAISTA ASIAKASTA PAREMMIN.