HONDA CR-V

VERTAANSA VAILLA

Scroll

YMPÄRISTÖN HUOMIOIVA VIRSTANPYLVÄS

PERUSUSKOMME, TOIMINTATAPAMME JA PERIAATTEEMME

Perustajamme, Soichiro Honda ja Takeo Fujisawa, kehittivät unelmistaan Hondan filosofian. Se rakentuu kahdelle peruskivelle: yksilön kunnioitus ja asia, jota kutsumme kolmeksi iloksi. Edelleen tänään kaikki yhteistyökumppanimme jakavat filosofiamme ja jokainen yhtiössämme toimiva täyttää sen vaatimukset. Hondan visio on kuitenkin enemmän kuin vain sanat. Kumppanimme tietävät, että yhtiö luottaa heihin ja rohkaisee heitä ottamaan riskejä ilman epäonnistumisen pelkoa. Hondalla kunnioitetaan jokaista. Soichiro ei olisi halunnut toimia millään muulla tavalla.

YKSILÖN KUNNIOITTAMINEN

Aloitteellisuus, luottamus, tasa-arvoisuus.

Honda on yhtiö, joka on rakennettu toisen kunnioittamisen perustalle. Me tiedämme, että ihmisillä on omia ideoita ja me rohkaisemme heitä toimimaan niiden mukaan ja ottamaan vastuun ideoistaan. Molemminpuoliseen luottamukseen perustuva kulttuurimme auttaa turvautumaan toisiin ja jakamaan tietoa keskuudessamme.

 

Huomisen unelmoijat – ASIMO viihdyttää Hondan School of Dreams -koulussa vierailevia oppilaita Swindonissa.

VAHVAA SUORI- TUSKYKYÄ

Uuden sukupolven moottorimme tuo ajamiseen uutta iloa.

Uudistetun jousituksen ansiosta uuden Civic 4D:n ajomukavuus ja urheilullinen ajotuntuma ovat täydellisessä tasapainossa. Täysin uusi 1,5-litrainen VTEC TURBO ‑moottori on saatavilla joko 6-vaihteisella manuaalivaihteistolla tai 7-vaihteisella CVT-automaattivaihteistolla varustettuna.

Honda Civic

YKSILÖN KUNNIOITTAMINEN

Aloitteellisuus, luottamus, tasa-arvoisuus.

Honda on yhtiö, joka on rakennettu toisen kunnioittamisen perustalle. Me tiedämme, että ihmisillä on omia ideoita ja me rohkaisemme heitä toimimaan niiden mukaan ja ottamaan vastuun ideoistaan. Molemminpuoliseen luottamukseen perustuva kulttuurimme auttaa turvautumaan toisiin ja jakamaan tietoa keskuudessamme.

 

Huomisen unelmoijat – ASIMO viihdyttää Hondan School of Dreams -koulussa vierailevia oppilaita Swindonissa.

YKSILÖN KUNNIOITTAMINEN

Aloitteellisuus, luottamus, tasa-arvoisuus.

Honda on yhtiö, joka on rakennettu toisen kunnioittamisen perustalle. Me tiedämme, että ihmisillä on omia ideoita ja me rohkaisemme heitä toimimaan niiden mukaan ja ottamaan vastuun ideoistaan. Molemminpuoliseen luottamukseen perustuva kulttuurimme auttaa turvautumaan toisiin ja jakamaan tietoa keskuudessamme.

 

Huomisen unelmoijat – ASIMO viihdyttää Hondan School of Dreams -koulussa vierailevia oppilaita Swindonissa.

VideoWithContentMod - Missing video

VARUSTEPAKETIT

Tee omasta Civic 5D -mallista juuri sinulle sopiva lisäämällä siihen tyyliä ja käytännöllisyyttä.